News
Pielavedellä haudataan tänään Ruotsista palautetut kahdeksan kalloa, Nikalan seurakunta tiedottaa. Kallot haudataan ...
Tänään on juhannuspäivä, joka on myös Suomen lipun päivä. Liputus alkaa kuitenkin jo juhannusaattona iltakuudelta. Liputus ...
Trumpin mukaan Yhdysvaltain ei pitäisi nostaa puolustusmenojaan kyseiseen tavoitteeseen, mutta muiden Nato-maiden tulisi.
Löydös tehtiin tiesululla maan eteläosassa Chiapasin osavaltiossa. Kilpikonnat oli ahdettu ajoneuvon sisälle pahvilaatikoihin. Löydetyt poikaset ovat makean veden kilpikonnien sukua, jota esiintyy ...
Perjantaina liittovaltion tuomari esti toistaiseksi presidentti Donald Trumpin hallinnon pyrkimykset rajoittaa ulkomaalaisten ...
Kenialainen Faith Cherotich juoksi naisten 3 000 metrin estejuoksussa maailman kärkiajan 8.53,37 Timanttiliigan kilpailussa ...
Tuomarin mukaan tapauksessa on mahdollisia viitteitä siitä, että hallitus käyttää maahanmuuttojärjestelmää rangaistakseen ...
Yhdysvaltain iskuja Iranin on odotettu jo monta päivää. Päätös iskuista on Trumpille äärimmäisen riskialtis, ...
Venäjän presidentti on pitänyt useita puheenvuoroja Pietarin talousfoorumissa. Perjantaina hän osallistui keskusteluun, jossa ...
Yli 53 000 ihmistä on evakuoitu Kiinan Hunanin maakunnassa rankkasateiden vuoksi, kertoi maan valtiollinen uutistoimisto Xinhua perjantaina. Kiinaa koettelee äärimmäisen sään kesä. Keski-Kiinassa ...
Suomalaiset käyttävät kesälomaansa keskimäärin enemmän rahaa kuin vuosi sitten. Etenkin alle 25-vuotiaat aikovat panostaa ...
Keväällä käyttöön tullut pyöräilijän tiepalvelu on ilmainen mobiilisovellus. Kangasalalainen Jarkko Kähkönen loukkaantui ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results